Ryhmätyö-lehti 4/2013

TYÖNOHJAAJA RR KAARINA KETOLA

LUIN KIRJAN

Tommi Hoikkala & Petri Paju. 2013.
Apina pulpetissa
Helsinki: Gaudeamus


Kirja kertoo, mitä tutkijat näkivät, kuulivat ja kokivat lähes kokonaisen lukukauden aikana Härkälän yksiluokan oppilaana. Tutkimus liittyy Nuorisotutkimusverkoston hankkeeseen Suomen ihanuus ja kurjuus. Miten kasvatamme lapsiamme? Tutkimuksen taustalla oli ajatus, että suomalaisia nuoria koskevaan ajankohtaiskeskusteluun (kouluampumiset, muut sosiaaliset patologiat ja normirepeämät) tarvitaan ajankohtaisetnografiaa. Etnografiat ovat keino saada esille tutkittavien kokemuksia. Kirja on kirjoitettu yhteisöllisyyden näkökulmasta ja se on suunnattu tutkijapiirejä laajemmille yleisöille, siksi tekstissä vältetäänkin tavanomaisia akateemisia viitteitä.
Koulunkäynti ei ole olemassa vain massamittaisina oppimistesteinä ja kyselyinä vaan kokemuksena, kokonaisvaltaisen ajan, tilan, ihmisten ja arkkitehtuurin kohtauspaikkana. Tutkimuksessa havainnoidaan virallisen (opetussuunnitelman mukainen) ja epävirallisen (oppilaiden ja ryhmien vuorovaikutus, vertaisryhmät) koulun toimintaa. Tutkijat havaitsevat, että virallisen ja epävirallisen koulun kehät eivät kohtaa oppimisen kannalta parhaalla tavalla. Ne elävät erisyklisessä maailmassa, eikä niitä ole helppo ajastaa yhteen. Tutkija kysyykin: Miten virallinen kehä osaisi hyödyntää epävirallisen kehän spiraalit?
Koulussa sosiaalinen ja fyysinen kietoutuvat toisiinsa koko ajan, samoin kuin virallisen koulun sosiaalinen järjestys ja epävirallisen koulun sosiaalinen järjestys. Koulussa syntyy yksilöllisyyden ja ryhmään sulautumisen jännite. Tutkijoiden mukaan koulu on tila, jossa tuttuus pitää määritellä tilannekohtaisesti uudelleen. Aika, paikka ja sosiaalinen koostumus säätelevät tilanteita. Esimerkiksi tietyssä seurassa tai paikassa tututkaan eivät tervehdi toisiaan, vaikka muuten moikkaillaan.
Oppituntien aikaan tapahtuu monenlaista tutkijoiden sanoin ulkopedagogista sähellystä. Tutkija kuvaa luokkaa avokonttoriksi, jossa oppilas on samaan aikaa usealta suunnalta tapahtuvan tarkkailevan ja arvioivan katseen alla. Oppilailla on jatkuva statuksen päivitys meneillään, jatkuva ympäristön skannaus, olenko hyväksytty, mikä on oma sijainti, oma asema. Vertaissosiaalisuuden ja statuspelien vahvuus koululuokassa tuottavat koululaisen perustavimman eksistenssikysymyksen: millaisena kelpaan ryhmässä? Ryhmän merkitystä nuorelle on vaikea yliarvioida, toteavat tutkijat.
Ulkopedagogisesta toiminnasta huolimatta oppitunnin työ pysyi vakiona. Työn kohteena on virallisen koulun pedagogiikka ja toisaalta nuorten keskinäinen vertaistoiminta. Tutkijat kuvaavat oppituntia vuorovaikutteiseksi peliksi eikä se enää ole yksisuuntainen didaktinen viestintätuokio. Ainedidaktiikan pedagoginen haaste ysiluokalla ei tutkijoiden mukaan ole aineenhallinta vaan se, miten kohdata identiteettiään rakentavan nuoren huojunta virallisen pedagogiikan ja sen ulkopuolisen alueen välillä. Tutkijoiden mukaan kyseiseen haasteeseen yliopiston aineenopettajan koulutus ei välttämättä anna riittävästi eväitä. Tutkijat ehdottavatkin yläkouluun luokanopettajia, jotka toisivat nuorille jatkuvuutta ja turvallisuutta nykyisen aineopettajamallin rinnalle, koska siirtyminen alakoulusta yläkouluun osuu lasten kasvun kannalta merkittävään murrosvaiheeseen. Nuorten kasvu edellyttää kiinnipitävyyttä ja hyväksynnän saamista, nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Tutkimus tiivistyy kysymykseen: Kuka yläkoulussa huolehtii kasvun kokonaisuudesta?
Tutkijat lausuvat myös toiveen kodin ja koulun paremmasta yhteistyöstä. Keskimäärin yhteydenpito toimii ja onnistuu, vanhemmat puhuvat asiallisesti opettajista ja opettajat vanhemmista. Kasvatusvastuun pallottelu kodin ja koulun välillä nousee kuitenkin pintaan toistuvasti. Tutkijoiden mukaan olennaista on kysyä, miten koulu, opettajat, vanhemmat ja oppilaat toimivat yhdessä, lapsina ja aikuisina.
Ryhmän merkitykseen oppimisen kannalta on kiinnitetty entistä enemmän huomiota 1990-luvulta lähtien. Tämä tutkimus tekee ryhmän merkityksen näkyväksi kasvatustieteilijöille, asiantuntijoille, vanhemmille, päättäjille ja kaikille koulusta kiinnostuneille. Tutkimus osoittaa, että ryhmän käytössä oppimisen hyväksi on paljon käyttämätöntä potentiaalia.

.